Now I'm ready to die- Chocolate Almond Cookies

Suomalaiset arvostavat kovasti leivonnaisiaan, mutta ei nämä jenkkiläisetkään herkut huonoja ole! Kaikki testaamani amerikkalaiset reseptit ovat kyllä osuneet viime aikoina napakymppiin. Tämän postauksen Cookiesien inspiraation lähde juontaa jo 2012 lokakuuhun, kun napostelin Millie's:in keksejä Brightonin (UK) juna-asemalla. Keksit olivat suuria, suussa sulavia ja taipuisia, englannin sana gewy kuvaisi olomuotoa hyvin.

Olin menossa eräänä syksyisenä lauantaina katsomaan ystäväpariskunnan juuri syntynyttä pikkuprinsessa, ja mietin mitä viedä tuomisiksi. Leipomiseen viime aikoina hurahtaneena luonnollinen valinta oli tehdä herkkuja, ja nyt sain oivan tilaisuuden testata aitoja Cookieseja. Tiedän ystäväni olevan myös perso makealle, ja imettävähän saa syödä mitä vaan ilman huolen häivää kertyvistä kaloreista ;). Näistä kekseistä niitä kertyy, nimittäin voita ja sokeria upposi ihan hitosti! Mut wattahell, nää oli niin hyviä, että olin valmis kuolemaan näitä maistettuani! Tein keksit tämän reseptin pohjalta, mutta muokkasin ohjetta ihan jonkin verran.

Ready to die- Cookies

2,5 dl voisulaa

2,5 dl valkoista sokeria

2,5 dl tummaa sokeria

2 munaa

2 tl vaniljaa (käytin vaniljasokeria, kun lähi-Salesta ei löytynyt)

1/2 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

2 tl kiehuvaa vettä 

n. 3-3,5 dl vehnäjauhoa

n. 1 dl tummaa kaakaojauhetta

100 g manteleita

1. Laita uuni tulille 175*C. Sulata voi kattilassa (muistaakseni 2,5 dl on n. 200-250 g). Lisää sokeri. Kannattaa laskea lämpöä ja sekoitella hyvin, mutta varovasti (kuuma voi ja sokeri is not good iholla). Yllä kuva seoksesta.
2. Riko munat erilliseen kuppiin ja lisää seokseen ohuena vanana. Jos läiskäytät munat kerralla kuumaan massaan, saat aikaan mielenkiintoisen munakokkelin. Lisää vanilja ja suola. Kuumenna tilkka vettä mikrossa ja sekoita siihen ruokasooda. Lisää seokseen. Tässä vaiheessa siirsin seoksen muovikulhoon ja lisäilin jauhot, suklaapalat ja rouhitut mantelit.
3. Muotoile ja heitä uuniin n. 10 minuutiksi. Itse suosin lyhyempää paistoaikaa pehmeyden säilyttämiseksi.

 

Valmis taikina. Tätähän vetäisi raakanakin...

The world is ours but not quite mine yet

Lyhyeksi kuin kananlento jäi bloggailun startti. Nyt joulun pitkinä vapaina on hyvä taas intoutua kirjoitteluun. 

Kamalasti on löytynyt mielenkiintoisia blogeja ja ihmisiä. Mut ähh mun krooninen matkakuume pahenee matkajuttuja seuraillessa. En silti voi olla tekemättä sitä, sillä kauniiden kuvien ja tarinoiden avulla on ihana kadota hetkeksi muualle. Väistämättä pieni (oikeesti ei kovin pienikään) kateuden häivähdys pyörähtää mielessä. En saa kadotettua ikuista kaukomaiden kaipuuta, vaikka kuinka yritän asian järkeillä päässäni.

Mun ihana iskä on nyt jo eläkkeellä oleva matruusi, eli merimies. Hänen jälkeenjääneistä eli jälkeläisistä isoveljeni opettaa sukellusta (oikeesti bailaa) milloin missäkin päin etelä-amerikkaa ja sisko on Intiassa opiskellut ja maailmalla matkannut joogan opettaja. Terve! Minä oon Johanna, oon matkailun restonomi ja asun Kuopiossa. Veri vetää maailmalle, mutta tänne on ainakin toistaiseksi jämähdetty. 

Olen konttoriapina ma-pe 8-16 ja illat selviydyn arjesta, niin kuin me kaikki. Tämä ketuttaa, mutta nykyään jo lähinnä naurattaa. Siis ei se, että mun sisarukset toteuttaa itseään ja unelmiaan maailmalla, elää sitä elämää, mitä mä kaavailin pikkutytöstä saakka, vaan se, että MÄ en pääse. I know, tosi lapsellista. "Senkus lähdet, mikä estää", monet toteaa. Mitä mä vastaan? - Minulla on ihana poika, jonka täytyy saada nähdä "etä"isäänsä. Näillä palkoilla ja tällä rahanmenolla ei myöskään kovasti säästetä 2 hlön reissuihin. 

Äh, mä aina sanon lapsettomille, että menkää helkkari! Arvostakaa sitä vapautta, ja poikaystävät ei oo mikään syy jättää näkemättä maailmaa. Ei ole pitkä aika siitä, kun aloin hivuttaa mieleeni ajatusta "ehkä ensi elämässä" pienellä lohdutuksen twistillä. Mut EI HITOSSA. Tästä mä en luovu! Joku päivä mä vielä lähden. :)

Älkää nyt ristiinnaulitko mua tästä postauksesta. Jokaisella on tietty omat unelmat ja jokainen unelma on yhtä arvokas. Toisilla se on omakotitalo, hevonen tai mökki järvenrannalla (wouldn't mind those either), mut tää on minun ja kukaan ei sitä vie multa! Lisättäköön myös, että olen erittäin hirveän kamalan kiitollinen kaikista niistä reissuista, mitä olen saanut lähimmäisteni kanssa kokea. <3