Now I'm ready to die- Chocolate Almond Cookies

Suomalaiset arvostavat kovasti leivonnaisiaan, mutta ei nämä jenkkiläisetkään herkut huonoja ole! Kaikki testaamani amerikkalaiset reseptit ovat kyllä osuneet viime aikoina napakymppiin. Tämän postauksen Cookiesien inspiraation lähde juontaa jo 2012 lokakuuhun, kun napostelin Millie's:in keksejä Brightonin (UK) juna-asemalla. Keksit olivat suuria, suussa sulavia ja taipuisia, englannin sana gewy kuvaisi olomuotoa hyvin.

Olin menossa eräänä syksyisenä lauantaina katsomaan ystäväpariskunnan juuri syntynyttä pikkuprinsessa, ja mietin mitä viedä tuomisiksi. Leipomiseen viime aikoina hurahtaneena luonnollinen valinta oli tehdä herkkuja, ja nyt sain oivan tilaisuuden testata aitoja Cookieseja. Tiedän ystäväni olevan myös perso makealle, ja imettävähän saa syödä mitä vaan ilman huolen häivää kertyvistä kaloreista ;). Näistä kekseistä niitä kertyy, nimittäin voita ja sokeria upposi ihan hitosti! Mut wattahell, nää oli niin hyviä, että olin valmis kuolemaan näitä maistettuani! Tein keksit tämän reseptin pohjalta, mutta muokkasin ohjetta ihan jonkin verran.

Ready to die- Cookies

2,5 dl voisulaa

2,5 dl valkoista sokeria

2,5 dl tummaa sokeria

2 munaa

2 tl vaniljaa (käytin vaniljasokeria, kun lähi-Salesta ei löytynyt)

1/2 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

2 tl kiehuvaa vettä 

n. 3-3,5 dl vehnäjauhoa

n. 1 dl tummaa kaakaojauhetta

100 g manteleita

1. Laita uuni tulille 175*C. Sulata voi kattilassa (muistaakseni 2,5 dl on n. 200-250 g). Lisää sokeri. Kannattaa laskea lämpöä ja sekoitella hyvin, mutta varovasti (kuuma voi ja sokeri is not good iholla). Yllä kuva seoksesta.
2. Riko munat erilliseen kuppiin ja lisää seokseen ohuena vanana. Jos läiskäytät munat kerralla kuumaan massaan, saat aikaan mielenkiintoisen munakokkelin. Lisää vanilja ja suola. Kuumenna tilkka vettä mikrossa ja sekoita siihen ruokasooda. Lisää seokseen. Tässä vaiheessa siirsin seoksen muovikulhoon ja lisäilin jauhot, suklaapalat ja rouhitut mantelit.
3. Muotoile ja heitä uuniin n. 10 minuutiksi. Itse suosin lyhyempää paistoaikaa pehmeyden säilyttämiseksi.

 

Valmis taikina. Tätähän vetäisi raakanakin...

The world is ours but not quite mine yet

Lyhyeksi kuin kananlento jäi bloggailun startti. Nyt joulun pitkinä vapaina on hyvä taas intoutua kirjoitteluun. 

Kamalasti on löytynyt mielenkiintoisia blogeja ja ihmisiä. Mut ähh mun krooninen matkakuume pahenee matkajuttuja seuraillessa. En silti voi olla tekemättä sitä, sillä kauniiden kuvien ja tarinoiden avulla on ihana kadota hetkeksi muualle. Väistämättä pieni (oikeesti ei kovin pienikään) kateuden häivähdys pyörähtää mielessä. En saa kadotettua ikuista kaukomaiden kaipuuta, vaikka kuinka yritän asian järkeillä päässäni.

Mun ihana iskä on nyt jo eläkkeellä oleva matruusi, eli merimies. Hänen jälkeenjääneistä eli jälkeläisistä isoveljeni opettaa sukellusta (oikeesti bailaa) milloin missäkin päin etelä-amerikkaa ja sisko on Intiassa opiskellut ja maailmalla matkannut joogan opettaja. Terve! Minä oon Johanna, oon matkailun restonomi ja asun Kuopiossa. Veri vetää maailmalle, mutta tänne on ainakin toistaiseksi jämähdetty. 

Olen konttoriapina ma-pe 8-16 ja illat selviydyn arjesta, niin kuin me kaikki. Tämä ketuttaa, mutta nykyään jo lähinnä naurattaa. Siis ei se, että mun sisarukset toteuttaa itseään ja unelmiaan maailmalla, elää sitä elämää, mitä mä kaavailin pikkutytöstä saakka, vaan se, että MÄ en pääse. I know, tosi lapsellista. "Senkus lähdet, mikä estää", monet toteaa. Mitä mä vastaan? - Minulla on ihana poika, jonka täytyy saada nähdä "etä"isäänsä. Näillä palkoilla ja tällä rahanmenolla ei myöskään kovasti säästetä 2 hlön reissuihin. 

Äh, mä aina sanon lapsettomille, että menkää helkkari! Arvostakaa sitä vapautta, ja poikaystävät ei oo mikään syy jättää näkemättä maailmaa. Ei ole pitkä aika siitä, kun aloin hivuttaa mieleeni ajatusta "ehkä ensi elämässä" pienellä lohdutuksen twistillä. Mut EI HITOSSA. Tästä mä en luovu! Joku päivä mä vielä lähden. :)

Älkää nyt ristiinnaulitko mua tästä postauksesta. Jokaisella on tietty omat unelmat ja jokainen unelma on yhtä arvokas. Toisilla se on omakotitalo, hevonen tai mökki järvenrannalla (wouldn't mind those either), mut tää on minun ja kukaan ei sitä vie multa! Lisättäköön myös, että olen erittäin hirveän kamalan kiitollinen kaikista niistä reissuista, mitä olen saanut lähimmäisteni kanssa kokea. <3

Heavenly breakfast

Jenkkiteemalla jatkettiin myös lauantain aamiaisen merkeissä. Olen pienestä tytöstä asti haaveillut amerikkalaisten lässyleffojen pannukakuista. Viime vuonna pääsin piipahtamaan New Yorkissa, mutta voi sitä pettymystä, mikä odotti hotellin aamiaisella. Hiltonin pannarit olivat kuivia, teollisia lättysiä. Woooshh! Sinne huuhtoutuivat lapsuuden pilvilinnat ihanista pannukakuista. Lauantaina palasin pannukakkujen ääreen ja nyt niistä vastuussa olin yksin minä. Löysin niiiiin herkkuvegaaninamnamreseptin selaillessani perjantain browniejuttuja, että pannujen ääreen oli hyökättävä heti herättyäni. Alla on tämän superhelpon, terveellisen, vegaanin ja gluteenittoman ihanuuden ohje.

Ihanat kaura-banaanipannarit himppusella suklaata

2 kypsää banaania

 n. 2 dl kookosmaitoa

2,5 dl kaurahiutaleita

1,5 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

pari rkl suklaahippusia tummasta suklaasta (saa käyttää vegaanivaihtoehtoa)

• Sekoita banaanit ja kookosmaito tasaiseksi seokseksi blenderissä, sauvasekoittimella tms. Lisää kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Blendaa. Anna seoksen jähmettyä hetkinen.
• Seoksen tulisi olla ennen paistamista melko jäykkää, muttei liian. Lisää taikinaan kookosmaitoa jos taikina on liian jämäkkää.
• Pudota pannulle 1/4 taikinasta ja levitä paistinlastalla tasaiseksi. Lisää suklaahiput ja käännä ympäri kun pinnalle ilmaantuu pieniä kuplia. Minä tarjoilin omani mustikoiden kanssa ja oli aivan törkeen hyvää!

Viikolla mennään aamiaisen suhteen kaurapuurolinjalla, joten viikonlopuissa yksi parhaita juttuja on pitkät seesteiset aamut ja herkkuaamiaiset. Toivottavasti tämä inspiroi teitä tekemään omia aamiaispläänejä, mulla on jo tuleva viikonloppu mielessä ;)

My kind of Chilling

Kun illiäinen menee viikonlopuksi isälleen, it's my time to chill. Näin teen usein ruoanlaiton parissa ja herkuttelu alkaa selailemalla lukuisia ruokablogeja, sivustoja ja keittokirjoja. Viime perjantain main courseksi valikoitui mustatorvisienikeitto kuivakaapissa vastaan tulleiden sienten myötä. Lisukkeeksi inspiroiduin paahtamaan patonkia pannulla öljyn ja valkosipulin kera.

Törmäsimme sopivaa viiniä etsiessämme Alkossa kummalliseen (ts. olemattomaan) palveluun. Yleensä näiden leveysasteiden kyseisissä myymälöissä palvelu on loistavaa, mutta tällä kertaa myyjät keskittyivät mielummin täyttämään hyllyjä. Suomalainenhan ei kysy neuvoa (no oikeasti kysyy, mutta nyt halusin selviytyä yksin), joten otin älypuhelimen käteen ja tsekkasin Googlen tarjonnan. Hakusanoilla "sienikeitto viini" löytyi tämä artikkeli, jonka mukaan kermaisen keiton kanssa sopii hapokkaat ja runsaat valkoviinit. Nappasin jutusta Pinot Blanc- rypäleen ja mukava 9,98 € tämän lajikkeen valkkari löytyi Ranskan maalta. Sopiva viini ja hyvä ruoka ovat taivaallinen yhdistelmä, eikä poikkeusta koettu nytkään. Kuvan viinin hapokkuus imi mukavasti keiton rasvaisuutta ja loput litkittiin ongelmitta ilman ruokaakin ;).

Time for dessert! Elämäni ekoihin brownie-leivoksiin sain kipinän oih niin ihanalta Ambitious Kitchen- sivustolta. Jos nappaat reseptin ulkomaaksi, kannattaa sen mitat kääntää ennen leipomisen aloittamista. Olen helpottanut urakkaanne muuntamalla mitat meille tutuimmiksi:

 Fudgy Peanut Butter Swirl Brownies with Toffee + Sea Salt

 3,5 dl vehnäjauhoa

3 dl tummaa kaakaojauhetta

1/4 tl suolaa

1 tl leivijauhetta

n. 200-250 g voita

4,8 dl sokeria (en laittanut itse ihan näin paljoa)

4 kananmunaa

2 tl vaniljasokeria

2 tl kahvia

n. 200 g tummaa suklaata (tai omaa lempparia)

Päälle:

 1,5 dl maapähkinävoita

1 dl toffeelastuja

1 tl merisuolaa (esim. sormisuola)

• Lämmitä uuni 175-asteiseksi. Alkuperäisessä ohjeessa suositeltiin käyttämään metallista 20 x 30 cm vuokaa. Minun keittiöstäni ei sellaista löydy, joten käytin lasista uunivuokaa, enkä mittaillut kokoa sen tarkemmin. Voitele tai vuoraa leivinpaperilla!
• Yhdistä vehnäjauho, kaakaojauhe, suola ja leivinjauhe.
• Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää sokeri ja sekoita kunnes seos on samettisen kiiltävää. Siirrä kattila liedeltä ja anna seistä muutama minuutti. Sekoita joukkoon munat, vaniljasokeri ja kahvi. Kaada seos jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kääntele lopuksi suklaapalat joukkoon. Säästä muutama päällystä varten. Kaada seos vuokaan.
• Ripottele päälle maapähkinävoi. Saat aikaan mukavan kuvion kun teet pinnalla veitsellä kahdeksikkoa. Heittele sekaan toffeet sekä suklaapalat ja merisuola. 
• Paista 25-30 minuuttia. Älä missään nimessä kypsennä liikaa, sillä brownieiden tulisi olla melko kosteita ja suussa sulavia. Nämä browniet ovat melko tuhtia tavaraa perinteisiin suomalaisiin mokkapaloihin verrattuna, joten annospalat voi jättää pieniksi.  

En löytänyt kaupasta kiireessä sopivaa toffeeta ja tyydyin kokeilemaan toffeekastiketta, mikä oli täysi floppi, koska sitä ei erottanut taikinan joukosta. Matti Myöhäsenä mieleen tuli Dumlet! Kerro ihmeessä mitä sinä käytit!

Polut ja pitstopit

Välillä tulee hetkiä, jolloin tekee mieli kirjoittaa, mutta laiskuus iskee. Nyt kirjoitan pitkästä aikaa.  

Olen kova tyttö ahdistumaan ajoittain. Nuorempana nämä ahdistukset olivat suuren suuria möykkyjä, joita itkin ja huusin, joiden johdosta sekoilin ja hämmensin soppaa entisestään. Nyt olen oivaltanut, että nämä ahdistukset tulevat silloin, kun en ole siellä missä minun tulee olla. Kun olen kulkenut "väärää" polkua ja saavuttuani maaliin elämä ei tyydytäkään, vaan tunnen edelleen ahdistusta, levottomuutta. Oli kyse sitten parisuhteesta, opiskelusta tai työstä, sisimmät fiilikseni viestii aivan varmasti jos kaikki ei ole kohdallaan. Järki yrittää taistella näitä fiiliksiä vastaan ja taistelee niin kauan kunnes tajuan, että jokin asia on loppuun käsitelty ja on aika jatkaa eteenpäin. Etsin, etsin, etsin. Mikä on minun juttuni? Kuka on minun juttuni? Missä on minun juttuni?

Ahdistuksen olen kuitenkin oppinut kanavoimaan pois ja osaan luottaa tulevaan. Tiedän, minä vaan tiedän, että jotain hyvää minulle on luvassa, jotain hyvää minusta vielä tulee. Tosin helkkari, minähän olen jo hyvä ja minullahan on jo helkkaristi hyvää elämässäni! :) Tyytyväisenä ja kiitollisena ajoittaisista ahdistuksista siis eteenpäin!

Olen kuluttanut peruskoulun päälle ahteriani lukiossa, ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa yhteensä lähes 8 vuotta. Voisi kuvitella, että on aika suuri pettymys huomata, että njääh, ei tää olekaan mun juttu. Mutta minä en saa kiskottua itsestäni tuota katumuksen tunnetta vuosista, joita joku voisi kutsua menetetyiksi. Olen muutenkin melkoisen huono nykyään katumaan mitään, koska olen tajunnut, että olen tässä ja tällainen juuri kaikkien valintojeni vuoksi. Rivien välistä voi siis lukea, että rakastan itseäni tällaisena kuin olen. Toki raastava itsekriittisyys ja perfektionismi vaivaavat ajoittain, mutta pohjalla on kuitenkin suhteellisen terve itseluottamus. Niin monia virheitä ja sitä kautta saatuja oppeja on tullut läpikäytyä, että kaiverrutin sen koristamaan kylkeänikin.

"Nunca un fracaso, siempre una lección." Vapaa käännös: "Ei ole virheitä, on vain oppeja."

Tää ei olekaan mun juttu… Asiat eivät ole mustavalkoisia, ja tästä opiskelutaustasta voi rakentua jotain yhdessä tulevien opiskelujen kanssa, vaikka ala vaihtuisikin. Haluaisin tehdä työtä, jonka avulla voin antaa edes vähän maailmalle takaisin, auttaa edes yhtä ihmistä omalle polulleen. Sekin olisi kuin lottovoitto.

Tästä se alkaa!

Olen pitkään pyöritellyt päässäni ajatusta omasta blogistani. Oli aika, jolloin kirjoittelin nettiin, mutta se jäi ajan myötä. Nyt aloittelen bloggaamisen uudelta pohjalta. Raotan hieman verhoa elämääni ja kirjoitan kokemuksista ja tapahtumista jättääkseni itselleni jonkun jäljen muistoistani. Jaan myös mieleisiä reseptejä hyväksi havaitsemistani tuotoksista. Tarkoitus ei ole sitoa blogia mihinkään tiettyyn kategoriaan, vaan taltioida asioita lähinnä omaksi iloksi. Pientä ekstraa tuo se, jos joku viihtyy tällä sivustolla. Tervetulloo!